Uutiset

Tutustu toteuttamiimme projekteihin ja
viimeisiin kuulumisiimme!
Referenssit
Ruuvikuljettimia on useita erilaisia.

Ruuvikuljettimia on useita erilaisia – Simetek suunnittelee, valmistaa ja kunnostaa niistä kaikkia

17.6.2022

Ruuvikuljettimet soveltuvat erilaisten materiaalien siirtämiseen, syöttämiseen, annosteluun, sekoittamiseen, murskaamiseen tai hajottamiseen. Simetek valmistaa ruuvikuljettimia erityisesti kaivos- ja selluteollisuuteen sekä energialaitoksille, mutta myös pienemmät toteutukset onnistuvat.

Siirtävillä kuljettimilla voidaan kuljettaa esimerkiksi viljoja, erilaisia kiviaineksia, kalkkia, haketta, tuhkaa ja turvetta. Kuljettimien suljetun rakenteen ansiosta elintarvike- tai rehuteollisuuden siirrettävä aine ei saastu helposti.

– Ruuvikuljettimilla kuljetetaan materiaalia tyypillisesti muutamista metreistä kymmeniin metreihin. Niitä voidaan myös yhdistää peräkkäin, jolloin kuljetusmatkaa on mahdollista pidentää, Simetekin suunnittelupäällikkö Pasi Knuuttila kuvailee.

Ruuvikuljettimet vaativat koneistusta

Repivät ja sekoittavat ruuvit käyvät esimerkiksi turpeen ja tiettyjen ruoka-aineiden hajottamiseen ja sekoittamiseen. Valmistuksensa puolesta haasteellisimpia puolestaan ovat porkkanan malliset purkuruuvit, joita käytetään siilojen pohjalla.

Tyypillisesti ruuvikuljettimien punostiivisteiden, laakereiden ja vaihdelaatikon kohdat vaativat koneistusta. Myös joissakin tapauksissa ruuvin lehden halkaisija koneistetaan toleroituun mittaan. Suuren ruuvin koneistukseen voi mennä jopa viikkoja.

– Valmistuksessa on huomioitava, että ruuvin tulee pysyä suorana, jotta se ei ota runkoon kiinni, kun se pyörii putken sisällä. Tiukemmin sovitetut koneistetaan suoriksi hitsauksen jälkeen, Knuuttila kertoo.

Ruuvien sekoittavat osat voivat koostua ruuvinlehdistä tai esimerkiksi lavoista, jotka menevät sisäkkäin ristiin ja sekoittavat kuljetettavan materiaalin. Sekoittavia lapoja hyödynnettiin muun muassa Simetekin Agnico Eaglelle toteuttamassa pastamikserissä.

Kuljetettavan materiaalin kuluttavuus pitää huomioida

Ruuvikuljettimia valmistetaan rakenneteräksestä (S355) sekä ruostumattomista-, haponkestävistä-, panssari- ja kulutusteräksistä. Materiaalivalinnassa tulee huomioida kuljetettavan materiaalin ominaisuudet muun muassa kuluttavuuden ja korroosion suhteen. Korroosioon vaikuttavat sekä lämpötila että PH-arvo.

Lisäksi jos materiaali on mekaanisesti kuluttavaa voidaan ruuvinlehtien kulumisominaisuuksia parantaa käyttämällä kulutusteräksiä, panssarilevyjä tai pinnoitusta.

Simetek kunnostaa myös vanhoja ruuvikuljettimia. Tällöin kuljetin puretaan ja sen kunto tarkastetaan sekä tehdään kustannusarvio kuljettimen kunnostuksesta.

– Kuljetin kunnostetaan asiakkaan toiveiden mukaan: komponentteja uusitaan tai valmistetaan kokonaan uusi ruuvikuljetin, Knuuttila toteaa.