Uutiset

Tutustu toteuttamiimme projekteihin ja
viimeisiin kuulumisiimme!
Referenssit
Simetekin konepajan tuotantotilat.

Simetek on kasvanut tasaisesti vuosien varrella

11.4.2022

Simetek Works Oy:n perustaja Kari Roivainen joutui 1990-luvun laman myötä uuden paikan eteen, kun määräaikainen pesti Kemira Oy:n eli nykyisen Yara Suomen kunnossapitomestarina päättyi. Roivainen päätti perustaa oman yrityksen ”mies ja pakki” -hengessä ja ryhtyi kiertämään teollisuus- ja voimalaitoksia kunnossapitotöitä tehden. Yritys toimi aluksi Asennuspalvelu K. Roivainen -toiminimellä.

Simetekin takana oleva Roivainen on aktiivinen muillakin elämän osa-alueilla. Hänen harrastuksiinsa lukeutuu metsänhoito, metsästys ja autourheilu sekä siihen liittyvä autojen rakentelu. Hän on ajanut takavuosina kilpaa myös moottorikelkalla endurokisoissa.

– Autourheilu on lähivuosina jäänyt satunnaisiksi kilpailuiksi. Viime vuosina aikaa on enemmän vienyt metsästyskoira, jonka olen kasvattanut ja treenannut kanalintukoiraksi. Koiralle on tullut menestystä jopa kilpailuissakin. Viime syksynä Siilinjärvellä järjestetyissä kaksipäiväisissä KV-haukkukokeissa tuli kolmas sija, Roivainen kertoo.

Roivaisen mukaan yrittäjyys vaatii pitkäjänteistä ja kovaa työntekoa, joka on tullut hänelle tutuksi jo pienenä kotitilan töihin ja metsätöihin osallistuessa. Lukuisat harrastukset ovat sittemmin toimineet hyvänä vastapainona työlle.

– Omalta osaltaan konepajan yrittäjyyttä on edesauttanut koulutuspohjani voimalaitos- ja laivakonetekniikan alalta, sekä siihen liittyvät praktiikat käyttö- ja kunnossapidosta Konemestarin pätevyyskirjaan. Lisäksi olen työn ohessa opiskellut koneautomaatioinsinööriksi vuonna 1997.

Ensimmäinen toimipiste Maaningalla

Yrityksen alkuvaiheen pääasialliset toimeksiannot koskivat seisakkihuoltoja sekä teollisuusputkistojen hitsausta ja asennusta, joita Simetekillä edelleenkin tehdään. Lisäksi Roivainen teki hygieniavaatimusten mukaisia putkistoja elintarviketehtaille sekä dialyysiputkistot muutamaan sairaalaan.

Ensimmäisen työntekijän Roivainen palkkasi vuoden 1994 alussa, ja jo samana vuonna yhtiömuoto vaihtui osakeyhtiöksi. Siitä lähtien yritys on kasvanut tasaisesti. Yhtiö on ehtinyt vuosien varrella laajentaa kolme kertaa toimitilojaan. Kaikki laajennukset on omina projekteina rakennettu kilpailuttamalla itse osaurakat ja palkkaamalla rakennusmiehet.

Asennuspalvelu K. Roivainen Oy:n ensimmäinen kiinteä toimipiste oli Sinikiven meijerin entisissä tiloissa Maaningalla, josta Roivainen vuokrasi 500 neliön tilan. Siellä käynnistyi varsinainen konepajatoiminta, ja vuonna 1995 nimi muuttui Siilinjärven Metallitekniikka Oy:ksi.

Toimitilat ovat kokeneet useita laajennuksia

Kun tila alkoi 2000-luvun alussa käydä pieneksi, Roivainen rakensi reilun tuhannen neliön hallin Siilinjärvelle, ja yrityksen nimi muuttui samalla Simetek Works Oy:ksi. Ensimmäinen laajennus halliin tehtiin 2005, ja vuonna 2011 rakennettiin tilat konepajaan kuuluneelle service-toiminnalle.

Viimeisin rakennushanke oli laajennus vuonna 2014–2015. Tilaa on nykyisin yhteensä yli 5000 neliötä. Simetek valittiin samoihin aikoihin, vuonna 2014, Siilinjärven vuoden yritykseksi.

Vuosituhannen alkupuolella perustettu tytäryhtiö Simetek Service Oy toimi aluksi kunnan vuokratiloissa Siilinjärven Radantauksen teollisuusalueella. Nykyisin service-palvelut ovat osa samaa kokonaisuutta muun toiminnan kanssa, Simetek Service sulautui emoyhtiöön vuonna 2017.

Laatu ja henkilöstön viihtyvyys ovat tärkeitä

Toimitilojen asteittainen laajentaminen on mahdollistanut laatuun panostamisen ja henkilöstön viihtyvyyden. Kasvaneisiin tiloihin on saatu sijoitettua toiminnan laajuuteen sopiva määrä laitteita, ja niissä on ollut mukavampi toimia, kun on ollut tilaa ympärillä.

Alusta asti Simetekillä on kaikki toimeksiannot tehty räätälöitynä palveluna asiakkaille, omia tuotteita konepajalla ei ole ollut tuotannossa. Roivainen kertoo, että laitteita valmistettiin aluksi asiakkaiden omien piirrosten pohjalta ennen kuin oma suunnittelutoiminta käynnistyi vuonna 2008. Nykyäänkin toki onnistuu tuotteiden toteutus valmiiden piirrosten pohjalta.

– Minulla oli kokemusta ja koulutusta teollisuuden laitteistoista ja niiden kunnossapidosta ennen yrittäjyyttä jo omasta takaa, mutta yritystoiminnan luotsaamisen eri osa-alueet jouduin opiskelemaan kantapään kautta ja täydentävillä kursseilla, Roivainen kertoo.

Laatu, asiakaspalvelu ja asiantuntemus ovat sellaisia tekijöitä, joista Simetekillä ei historian varrella ole joustettu. Myös siitä on aina pidetty Simetekillä kiinni, että ei luvata mitään mitä ei pystytä tekemään ja asiat tehdään loppuun asti.

Toiminta jatkuu oman suvun voimin

Roivaisen ajatuksissa on lähitulevaisuudessa viedä loppuun sukupolvenvaihdos, jota alettiin valmistelemaan jo 10 vuotta sitten jakautumalla kiinteistö- ja liiketoimintayhtiöiksi. Roivainen on myös siirtynyt Simetekin operatiivisesta toiminnasta sivuun jo useampi vuosi sitten, ja yhtiön johdon on ottanut vastuulleen Roivaisen lapset Timo Roivainen ja Satu Räsänen.

– Ostajaehdokkaitakin on aina silloin tällöin ilmennyt, mutta olemme päättäneet, että Timo ja Satu jatkavat toimintaa ja omistus säilyy omassa suvussa, Roivainen toteaa.

Hän on tyytyväisin mielin seurannut nuoremman polven edesottamuksia yrityksen johdossa. Roivaisen mukaan Timo ja Satu ovat onnistuneet huolehtimaan vanhoista asiakkaista sekä luomaan uusia suhteita. Taloudellisissa luvuissakaan ei ole ollut valittamista.