Uutiset

Tutustu toteuttamiimme projekteihin ja
viimeisiin kuulumisiimme!
Referenssit
Simetekin konepaja Hannu Petjala.

Asiantuntijamme esittäytyvät: levyseppähitsaaja Hannu Petjala

1.10.2021

”Simetekillä kaikki toimeksiannot ovat melkein uniikkeja”

Metsästystä ja kalastusta harrastava Hannu Petjala on viihtynyt levyseppähitsaajan pestissä Simetekillä jo 18 vuotta. Konkari auttaa mielellään nuorempiaankin, jos huomaa, että heillä on ongelmia työn edistymisessä.

Petjala pitää siitä, että saa Simetekillä aloittaa jokaisen toimeksiannon puhtaalta pöydältä ja nähdä kokonaisuuden alusta loppuun työn edetessä.

”Tämä on ollut siitä mielenkiintoinen työpaikka, ettei työ ole sarjatyötä. Kaikki toimeksiannot ovat melkein uniikkeja ja vielä vuosien kokemuksen jälkeenkin tulee eteen paljon sellaista, jota en ole aiemmin tehnyt. Vahvuudekseni koen, että olen suoriutunut vaativistakin hommista – ei ole tarvinnut heittää hanskoja tiskiin”, Petjala kertoo.

Yksi isoimmista ja haasteellisimmista projekteista, joihin Petjala on osallistunut, oli pari vuotta sitten valmistettu sellumassapesurin komponentti. Se vaati useamman kuukauden työstämisen.

”Kyllä siitäkin vaan porukalla selvittiin ja ylitettiin haasteet”, Petjala sanoo.

Isommat projektit katsotaan Simetekillä tiimin ja asiakkaan kanssa läpi ennen aloitusta. Näin tehtiin myös sellumassapesurin komponentin kohdalla ja kartoitettiin etukäteen mahdolliset ongelmat. Petjala kiittelee, että muutenkin Simetekillä käydään hyvää vuoropuhelua oman suunnittelupuolen kanssa.

”Suunnittelijoidemme kanssa hommat käy lutvikkaasti!”

Kokemusta monenlaisista konepajatöistä

Aiempaa kokemusta Petjalalla on Niskametalli, Pielavent, RKP-Konepajat ja Upak Oy:stä. RKP:llä ja Niskametallilla työ oli raskasta konepajatyötä ja Pielaventilla kevyttä ohutlevy- ja kokoonpanotyötä. Upakilla Petjalan työnkuvaan kuului hakekattilasysteemien, puukattiloiden ja jopa kokonaisten hakekattilalaitosten valmistus laitteineen ja rakennuksineen.

Kansakoulun ja kansalaiskoulun jälkeen Petjala on käynyt levyseppähitsaajan kaksivuotisen ammattikoulun. Hän naurahtaa, että työ on opettanut loput.

”Hitsausnäyttöjä olen antanut tietyin väliajoin, jotta hitsausluokat pysyvät voimassa.”

Petjalan mukaan Simetekillä on aina ollut hyvä ilmapiiri työhenkilöstön kesken, eikä isompia kärhämiä ole ollut.

Syksyisin Petjala touhuaa kahden jämtlanninpystykorvan kanssa metsästyksen parissa ja talvella harrastaa verkkokalastusta. Kotimaisemat ovat Maaningalla, jossa hän asuu vaimonsa kanssa. Perheeseen kuuluu myös kaksi aikuista poikaa.