Asiantuntijamme esittäytyvät: pintakäsittelijä Sanni Tikkanen
Simetekin maalaamossa pääsee tekemään vaihtelevia toimeksiantoja
Pintäkäsittelijä Sanni Tikkanen aloitti työskentelyn Simetekillä virallisesti vuoden 2018 syksyllä, mutta ehti sitä ennen tutustua talon tapoihin vuoden verran vuokratyöfirman kautta. Hänen työnkuvaansa kuuluu materiaalin esikäsittely, pintakäsittely ja pakkaaminen.
Tikkanen pitää siitä, että näkee oman kädenjälkensä ja voi tarkkailla pysyykö työn jälki tasaisen hyvänä vai onko siinä heittoja. Työ on myös sopivan vaihtelevaa.
Kun Tikkanen tuli taloon, oli vastassa heti mielenkiintoinen projekti, jossa pääsi maalaamaan KYSille ylikävelysiltaa. Toinen suuruusluokkansa vuoksi kiintoisa pintakäsittelyprojekti on hänen mielestään ollut mobiilimurskan maalaus.
”Mobiilimurska on kuorma-auton perävaunuun rakennettu murska-asema. Siinä oli kyllä haastetta!”
Haastavistakin projekteista Tikkanen on työparinsa kanssa selvinnyt sillä, että projektia on mietitty hieman pidempään ennen työn aloitusta.
Simetekillä on kiva tehdä töitä
Koulutukseltaan Tikkanen on automaalari, mutta ei ole tehnyt päivääkään niitä hommia. Koulutuksesta on kuitenkin ollut hyötyä nykyisessä toimenkuvassa. Aiemmin hän työskenteli pintakäsittelijänä ja viimeistelijänä Finnish Steel Painting Oy:llä Peltosalmen toimipisteessä.
Simetekillä on Tikkasen mielestä kiva tehdä töitä, kun työssä on vaihtelua. Yhden ja saman tekeminen päivittäin kävisi tylsäksi. Työkaveritkin ovat mukavia ja niiden kanssa tulee hyvin toimeen, Tikkanen sanoo.
Vapaa-ajalla Tikkanen harrastaa metsästystä ja ammuntaa sekä puuhailee koiriensa kanssa. Majaa hän pitää Maaningalla avopuolisonsa kanssa.