Asiantuntijamme esittäytyvät: suunnittelupäällikkö Pasi Knuuttila
”Simetekin vahvuuksia ovat toimivat kokonaistoimitukset”
Suunnittelupäällikkö Pasi Knuuttila siirtyi Simetekille vuonna 2016 robotti- ja automaatiosolujen suunnittelutehtävistä Tech Point Oy:stä. Hän vastaa Simetekillä mekaniikkasuunnittelusta, suunnittelun kehityksestä ja suunnittelutiimistä.
”Vastuullani on lisäksi kantavien teräsrakenteiden suunnittelu ja isompien kokonaisprojektien myynti ja projektointi”, Pasi kertoo.
Hän osallistuu myös yhtiön markkinointiin ja tarjouslaskentaan sekä pitää huolen, että IT-asiat ovat talossa kunnossa. Vahvuudekseen hän arvioi ongelmatilanteiden hoitamisen ja kehaisee myös luotettavaa suunnittelutiimiään, joka osaltaan auttaa ratkomaan ongelmia.
Koulutukseltaan Pasi on insinööri. Hänelle on kertynyt aiempaa kokemusta myös työnjohtajan ja asentajan rooleista teräsrakenteiden rakennustyömailta sekä kunnossapitotyönjohtajan tehtävistä useilta eri tehtailta ympäri Suomea.
”Minulla on myös koneasentajan ja hitsarin koulutus, joka auttaa osaltaan suunnittelutyössä.”
Kokoluokkaa suurempi projekti
Tällä hetkellä Pasin mielestä yksi mielenkiintoisimmista projekteista on Oy Rauanheimo Ab:n junavaunujen purkulaitteistojen valmistus Mussalon satamaan. Projektin kokoluokka ja vaativuus on suurimpia mitä Simetekillä on toteutettu.
”Junavaunujen purkulaitteistojen toteutus kattaa Simetekin koko toimitusketjun: layoutista myyntiin ja kilpailutuksiin, suunnittelusta konepajatoteutukseen ja lopulta asennuksesta automaatiojärjestelmän toteutukseen.”
Pasi pitääkin yhtiön vahvuuksina toimivia kokonaistoimituksia ja toimitusvarmuutta.
Ota yhteyttä!
Pasi Knuuttila
suunnittelupäällikkö
mekaniikkasuunnittelu
Puh. 040 3533 260