Uutiset

Tutustu toteuttamiimme projekteihin ja
viimeisiin kuulumisiimme!
Referenssit
Pastamikserin toteutus kaivosteollisuudelle.

Pastamikserin toteutus kaivosteollisuudelle vaati saumatonta yhteistyötä suunnittelulta, valmistukselta, kokoonpanolta ja asennukselta

19.5.2022

 

Agnico Eagle Finland Oy:n Kittilän kaivos on tuottanut jo yli kaksi miljoonaa unssia kultaa. Kyseessä on Euroopan suurin kultakaivos. Simetek Works Oy toteutti Kittilän kaivoksen tarpeisiin jatkuvasyötteisen mikserin.

Kyseessä on pastamikseri, joka sekoittaa sementin, veden ja rikastushiekan betoniksi. Lopputuote pumpataan maan alle tyhjiin louhoksiin, jotta ne täyttyvät. Alkuperäinen pastamikseri oli jo kulunut – käytännössä elinkaarensa päässä, joten Agnico Eagle päätyi uusimaan sen.

– Käännyimme Simetekin puoleen, koska sillä on saman katon alla sekä suunnitteluosasto että valmistus. Simetekillä on lisäksi kokemusta kaivosteollisuuden projekteista, joten katsoimme sen olevan uskottava kumppani, joka pystyy laitteen suunnittelemaan ja valmistamaan, Agnico Eaglen kunnossapitopäällikkö Kimmo Haatainen kertoo.

Mikserin lapojen pyöriminen sovitettiin tarkasti

Mikseri valmistettiin ruostumattomasta teräksestä (AISI 304), joka vaati hitsaajalta kokemusta näin isoa kappaletta työstettäessä. Teräs ja rauta venyvät tietyn verran, kun niihin tuodaan lämpöä. Ruostumattoman teräksen muodonmuutos on vielä suurempi.

– Tämän muutoksen hallinnasta opimme tämän projektin yhteydessä lisää, suunnittelupäällikkö Pasi Knuuttila Simetekiltä kertoo.

Oman haasteensa aiheutti mikserin lapojen pyörimisen suunnittelu. Jokainen kierros piti erikseen sovittaa, jotta lavat eivät osu toisiinsa. Mikserissä päädyttiin käyttämään erikoisvaihdelaatikkoa, jotta akselit pyörivät tasan samaan tahtiin mutta vastakkaisiin suuntiin. Lavat sijoitettiin akselille siten, että vastapäiset akselit ovat peilikuvia toisiinsa nähden. Lapojen tarkoitus on sekoittaa vesi, sementti ja rikastehiekka sekä työntää syntynyt massa laitteen läpi.

Mikserin mekaniikkasuunnittelu vei satoja tunteja, jotta kaikki osui yksiin moitteettomasti. Suunnittelu alkoi helmikuussa 2020, ja laite asennettiin paikalleen Kittilän kaivokselle kaksi vuotta myöhemmin helmikuussa 2022. Ennen suunnittelua alue laserkeilattiin, jotta tulo- ja purkuyhde voitiin yhdistää ilman suurempia muutoksia.

– Suunnittelimme, valmistimme ja asensimme samanlaisen mikserin kuin aiempi oli, mutta paranneltuna versiona, Knuuttila toteaa.

Vaihdelaatikkoratkaisu on uniikki

Vanhan pastamikserin alennusvaihde oli huono, ja erityisesti akselin tiivistyksessä oli parantamisen varaa. Lisäksi mikserin laakerit eivät tahtoneet enää kestää kuormitusta. Huonon jakolaatikon takia vanha mikseri ei toiminut toivotulla tavalla. Tiivistystä parannettiin punostiivisteillä, joiden toteutus vaati erikoisosaamista.

Vanha vaihdelaatikko korvattiin erikoisvaihdelaatikolla, joka valmistettiin erityisesti tätä tarkoitusta varten. Uusi vaihdelaatikko, jossa ei ole enää alennusvaihdetta siirrettiin myös kauemmas akseleista, ja siinä on parempi tiivistys punostiivisteiden ansiosta. Vaihdelaatikko mitoitettiin, suunniteltiin ja valmistettiin yhteistyössä SEW:in kanssa.

– Ratkaisu on uniikki, koska molemmat akselit ovat kiinni samassa vaihdelaatikossa. Laatikko ikään kuin liimaa koko mikserin yhteen, ja siksi sen sovitus oli todella tarkka. Onnistuminen vaati saumatonta yhteistyötä suunnittelu-, valmistus-, kokoonpano- ja asennustiimeiltä, muuten vaihdelaatikkoa ei välttämättä olisi saanut edes paikalleen, huoltoasentaja Ringo Markkanen Simetekiltä arvioi.

Simetek helpotti tulevia huoltotöitä valmistamalla mikserin ympärille CE-hyväksyttyinä teräsrakennetöinä huoltoparvekkeet sekä suurensi samalla huolto-ovia. Huoltoparvekkeita pystyttiin hyödyntämään myös mikserin asennuksessa.

Asennusta suunniteltiin etukäteen

Mikserin kokoonpano vaati Markkasen mukaan ajoittain myös ongelmanratkaisukykyä. Haasteista kuitenkin selvittiin hyvin. Kaiken kaikkiaan kyseessä on mielenkiintoinen kokonaisratkaisu, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen ja kokonaisuuden tuli lisäksi olla vesitiivis, Markkanen kuvailee.

Ennen asennustyötä Markkanen ja Simetekin projektipäällikkö Ville Kinnunen kävivät kartoittamassa mahdolliset ongelmakohdat Kittilän kaivoksella. Asennus vaati asennustiimiltä kytkimien linjaustaitoa sekä hitsausosaamista. Hyvät kommunikointitaidot olivat myös tärkeät, koska asennustyöhön kuului myös vaativia nosto- ja haalaustöitä, jotka piti suorittaa täysin ryhmätyöskentelynä.

– Työtä helpotti se, että suunnittelu- ja asennustiimit pitivät jo suunnitteluvaiheessa tiiviisti yhteyttä ja pohtivat yhdessä nostopisteitä sekä eri työvaiheiden toteutustapoja, Kinnunen kertoo.

Asennuksella oli mukana yksi työnjohtaja ja neljä asentajaa. Koko projekti saatiin valmistelutöineen vietyä läpi vajaassa parissa viikossa. Asiakas oli järjestänyt hyvät puitteet asennustyölle.

Knuuttila kiittelee, että oli ilo työskennellä Agnico Eaglen väen kanssa. Yhteistyö sujui todella hyvin projektin alusta asti ja tarvittavat tiedot saatiin aina silloin, kun niitä tarvittiin. Samoilla linjoilla on myös asiakas.

– Yhteistyö Simetekin kanssa oli mutkatonta ja kommunikaatio pelasi hyvin. Koko projektin toteutus sujui oikein hyvin. Ei mitään moitteita. Olen oikein tyytyväinen lopputulokseen, Haatainen Agnico Eaglelta sanoo.