Simetek toimitti kaukolämpöpumppaamon valmiiksi asennettuna
Simetek toimitti Savon Voimalle kaukolämmön välipumppaamon, joka on kriittinen osa teollisuuden hukkalämmön hyödyntämisessä. Pumppaamon valmistustapa oli ainutlaatuinen.
Poikkeuksellista kokonaisuudessa oli se, että koko pumppaamo toimitettiin valmiiksi asennettuna käyttöpaikalleen. Simetek suunnitteli ja valmisti keskukselle teräsalustan, johon tehtiin myös välipohjan eristykset. Alustan päälle koottiin Simetekin valmistamat putkistot. Suunnitelma niihin tuli Elomaticilta. Vain seinät ja katto jäivät pystytettäväksi paikan päällä.
”Alun perin oli suunniteltu, että pumppaamo perustettaisiin betonilaatan päälle. Se olisi vaatinut paljon asennushitsauksia ja -nostoja. Asiakkaan kanssa pohdimme, että voisi olla hyvä ratkaisu rakentaa pumppaamo teräsalustan päälle. Tällöin sen saisi tehtyä konepajalla mahdollisimman valmiiksi, eikä pumppaamon tarvitse olla pitkään sään armoilla”, kertoo Simetekin toimitusjohtaja Timo Roivainen.
Siirtovalmis ratkaisu oli myös asiakkaan mielestä erittäin toimiva ja kustannustehokas. Savon voiman käyttöpäällikkö Mika Sutisen mukaan alustaratkaisu oli hyvin suunniteltu ja kesti siltanosturilla tehdyn noston hienosti. Myös työn organisointi toimi Simetekillä hyvin.
”Kokonaisuudesta tuli täysin suunnitelman mukainen ja Simetekin tekemän työn jälki on laadukasta. Projektin aikana meitä pidettiin hyvin ajan tasalla siitä missä vaiheessa valmistus on menossa ja aikataulussa pysyttiin, vaikka pidempiä toimitusaikoja omaavia komponentteja jouduttiin odottelemaankin.”
Simetekistä jäi luotettava ja uskottava kuva
Savon voiman Siilinjärven yksikkö on luottanut Simetekiin muissakin toimeksiannoissaan. Sutisen mukaan yksiköllä on etua siitä, että samalla kylällä on niin yhteistyökykyinen konepaja.
”Vaikka olemme tehneet pitkään yhteistyötä Simetekin kanssa, tämä oli ensimmäinen lämpökeskus, jonka toteutimme yhdessä. Kokonaisuudesta jäi hyvä mieli. Mieleen jäi myös kytemään, että lämpökeskuksia voisi toteuttaa jatkossakin valmiiksi asennettuina.”
Sutiselle jäi Simetekistä luotettava ja uskottava kuva. Työn jäljen lisäksi halli oli siisti ja neuvottelut toteutustavoista sujuivat joustavasti.