Uutiset

Tutustu toteuttamiimme projekteihin ja
viimeisiin kuulumisiimme!
Referenssit
Simetekin konepaja Matti Hirvonen

Asiantuntijamme esittäytyvät: Matti Hirvonen, suunnittelija

7.10.2020

Katsastusmiehestä suunnittelijaksi

Matti Hirvonen siirtyi kolme vuotta sitten katsastusmiehen työstä mekaniikkasuunnittelijaksi Simetekille. Alanvaihdoksessa häntä auttoi oma harrastus: koneiden, traktoreiden ja autojen kunnostus ja entisöinti. Käsillä tehdessä opitut tiedot ja taidot yhdessä insinööriopintojen kanssa mahdollistivat suunnittelutöihin siirtymisen. Lisäksi Hirvosella on jonkin verran kokemusta rakennusalalta.

”Olen 13-vuotiaasta asti hitsannut ja rakentanut kaikenlaista isän kanssa pajalla. Suunnittelutyötä helpottaa tosi paljon, kun tietää millaisia rautoja voi minnekin laittaa ja miten ne käyttäytyvät esimerkiksi hitsatessa. Käytännön työtä tehdessä huomaa myös hyvin, mitä ongelmia voi tulla esimerkiksi kokoonpanovaiheessa eteen. Niitä ei välttämättä tule ajatelleeksi tietokoneen edessä”, Hirvonen kertoo.

Kokemus terästöistä vie Hirvosen ajoittain töihin myös konepajatuotannon puolelle. Siellä hän työskentelee useimmiten työnjohtotehtävissä, mutta tekee myös kaikkea muuta mikä jouduttaa tuotantoa. Yksi viimeisimmistä työnjohtotehtävistä oli kippauskartion asennus, jossa halkaisijaltaan kahdeksan metrin levyinen karkeamurskan kippauskartio asennettiin Yaran kaivokselle.

”Toinen työnjohtohomma oli kuorma-auton perävaunuun rakennetun murska-aseman, eli mobiilimurskan, toteutus. Siinä autoin asentajia ja hitsareita heidän tarpeidensa mukaan, sekä avustin ja suoritin kokoonpanoa.”

Yksi mieluisimmista projekteista Hirvoselle on ollut kulku- ja hoitotasojen suunnittelu asiakkaan tiloihin 20 metrin korkeuteen, jonka hän hoiti itsenäisesti alusta loppuun. Hän kävi aluksi katsomassa tilat, laserkeilasi kohteen ja teki suunnittelutyön. Hirvonen aloittaakin suunnittelutyöt useimmiten laserkeilaamalla kohteen.

”Laserkeilaamalla saadaan mitat ja välimatkat suoraan keilausdatasta ja päästään rajapintoihin, kuten seiniin ja lattioihin, kiinni. Se helpottaa ja nopeuttaa suunnittelutyötä. Laserkeilaus auttaa myös asennusta, kun asennettavan laitteen ympäristö kulkee malleissa ja piirustuksissa koko ajan mukana”, Hirvonen arvioi.

Yhdeksi haastavimmista töistään Hirvonen kokee Oy Rauanheimo Ab:n junavaunujen purkulaitteistoihin liittyvien elevaattoreiden suunnittelun Mussalon satamaan, mutta sekin työ saatiin hienosti pakettiin ja asiakas on lopputulokseen tyytyväinen.

Hirvonen pitää alanvaihtoaan onnistuneena ratkaisuna. Joka päivä oppii jotain uutta ja mieli pysyy virkeänä, kun työ vaatii kehittymään jatkuvasti. Hän pitää myös Simetekin leppoisasta työilmapiiristä, jossa vitsiä heitetään, vaikka töitä tehdäänkin tosissaan koko ajan.

”Täällä saa olla oma itsensä eikä tarvitse mitään tiettyä roolia vetää. Töihin ei tarvitse tulla huulta purren.”

Hirvonen asuu omakotitalossa Siilinjärvellä vaimonsa ja 6-vuotiaan poikansa kanssa. Hän on rakentanut tontille myös 65 neliön harrastetilan, jossa sopii jatkaa päivää töiden jälkeen. Harrastuspuolella Hirvosella on parhaillaan meneillään Simetekin vanhan kuorma-auton kunnostusprojekti. Auto on vuodelta 1969 ja muun muassa runko on niin huonossa kunnossa, että se pitää lähes kokonaan uusia.