Luottamuksesi arvoinen kumppani!

Erikoisosaamistamme ovat kokonaisvaltaiset laitetoimitukset.
Lue lisää

Toimitamme kippauskartion Yaralle. Projektin asennusvastaava Jukka Holopainen Simetekiltä kertoo, että uuden kartion suunnittelu on nyt tehty ja valmistus on parhaillaan meneillään. Asennus tapahtuu kaivoksen seisokin aikana.

”Laserkeilasimme kohteen, jossa kartiomurskain sijaitsee. Loimme keilausdatan pohjalta suunnitelman millainen uusi kartio kohteeseen soveltuu. Vanhan kartion pohja simmataan eli tasoitetaan symmetriseksi hitsaamalla kartion pohjaan metallilevyjä ja kiinnittämällä niiden päälle kumilevyjä. Uusi kartio lasketaan tasoitetun pinnan päälle”, Holopainen kertoo.

Kippauskartio valmistetaan kulutuslevy 450 HP:stä.

      

Laserkeilasimme, suunnittelimme ja valmistimme teräsrakenteita Boliden Kevitsan kaivokselle. Uudet teräsrakenteet asensimme olemassa olevaan ympäristöön.

Toteutimme 2,5 kilometriä pitkän DN500 x 12,5 mm -rikastehiekkaputkiston Yaran kaivokselle. Putkisto esivalmisteltiin osittain konepajalla ja osittain kaivospihalla. Putkitusten vaihto tullaan tekemään seisokin aikana.

Kunnostimme merkittävän teollisuustoimijan reaktoriruuvin vaihtamalla sen akselin. Ruuvin materiaali oli Hastelloy C276/Duplex 2205. Ruuvin pituus oli 10,5 metriä, halkaisija 1600 mm ja massa 8000 kg.

Laserkeilasimme Agnico Eagle Finland Oy:n rikastamon päiväsiilon. Teimme keilausdatan avulla muutoskartan uusien kulutuslevyjen vaihdosta. Jatkamme siilon kulumisen seuraamista jatkuvilla laserkeilausmittauksilla.

Restauroimme kaksi Höyrytys Oy:n höyrytysvaunua. Restaurointi piti sisällään höyrynkehittimien ja vaunun rungon laserkeilauksen. Keilausdatan avulla sovitimme tilaan uudet höyrynkehittimet, kompressorit, generaattorit, putkistot, lauhdevesisäiliöt ja vedenpehmennyssäiliöt.

Olemme tehneet lay out- ja tuotekehityssuunnittelua Oy Rauanheimo Ab:lle Kotkan Mussaloon ja Kokkolaan.

Savon ammattiopistossa opiskeleva Tomi Leppänen viihtyi työharjoittelussa Simetekillä niin hyvin, että päätti jatkaa yrityksessä oppisopimuksella harjoittelun jälkeen.

Leppäsellä on toinen vuosi meneillään tuotantotekniikan opinnoissaan. Simetekille hän päätyi harjoitteluun ja oppisopimuksella opiskelemaan otettuaan yhteyttä yritykseen opettajan suosituksesta.

Alan Leppänen kokee mielenkiintoiseksi ja itselleen sopivaksi. Sorvaus on hänen lempilajinsa, ja sitä hän onkin päässyt Simetekillä toteuttamaan.

”Olen tehnyt muun muassa sylinterinkiinnitystappeja ja kaikenlaisia pienempiä osia valmiisiin tuotteisiin.”

Sorvauksen lisäksi Leppänen on päässyt Simetekillä tekemään myös jyrsimistä ja poraamista asiakastöihin. Vaikeaksi Leppänen ei ole kokenut mitään, vaan kaikki on ollut melko helppoa.

Leppänen on kokenut Simetekin työilmapiirin hyväksi.

”Työkaverit ovat mukavia ja auttavat, jos apua tarvitsee.”

Tulevaisuudensuunnitelmissa Leppäsellä on jatkaa opintoja mahdollisesti ammattikorkeakoulussa. Sitä ennen pitää kuitenkin suorittaa tuotantotekniikan opinnot loppuun.

Käynnistimme tuotannonvirtautusprojektin, jossa hyödynnämme Lean- ja 5S-menetelmiä. Tavoitteena on tuotannon tehostaminen ja läpimenoaikojen parantaminen.

Toteutimme asiakkaallemme liikkuvan varahöyry-laitteiston viimeistelyn.

Lue lisää varahöyrystä!